Jälleen on perinteiset flipperikisat pidetty. Tällä kertaa menestys oli odotuksiakin parempi eli loppujen lopuksi karsinnan 13. sijalta voittoon, kiitos nykyisen karsintasysteemin jossa 16 karsinnan parasta pääsee jatkoon kun ennen vain 4 parasta pääsi suoraan finaaliin.
Aiemminkin on kyllä oltu hyvin lähellä finaalia mutta ei siellä asti kuitenkaan. SPO2006:ssa karsintasijoitus oli 7. VPO2006:ssa 10. VPO2007:ssa 6. viimevuoden SPO:iin en kuumeen takia päässytkään.
Kaiken lisäksi vaimo vei naistensarjan voiton, eli loppujen lopuksi meidän matkaan lähti kaksi 1. sijan pokaalia :)

Kisoissa oli myös Set highscore-kilpailu jossa kisakoneena oli White Water ja johon korkeimman tuloksen lopulta teki Ruotsin Magnus Rostö. Tietysti hieman harmitti koska oma White Water ei ollut vielä kunnossa niin ei tullut harjoiteltua ennen kisoja. Mutta sen verran sain kisoista kuitenkin uutta kipinää että kisojen jälkeen lauantaina ja sunnuntaina laitoin vihdoinkin omankin koneen kuntoon, toimivan näytön lainasin Scared Stiffistä ja lopulta kun sunnuntaina alkuillasta sain pelin toimimaan niin lähemmäs neljä tuntia tuli vaimon kanssa pelattua. Ja täytyy sanoa että todella mukava ja haastava peli.